Uusimmat jutut Facebookissa ja Twitterissä!


Pysyäksesi ajan hermolla ja tietoisena TM-Filmsin tuoreimmistakin kuulumisista, kannattaa seurailla päivityksiämme Facebookin ja Twitterin puolella! Tätä sivustoa päivitetään luonnollisesti jatkossakin, mutta edellä mainitut palvelut ovat hyvä lisuke.



Tuore Pahaa verta -traileri on täällä!


Uusi elokuvamme on kääntynyt viimeisestä kaarteesta loppusuoralle ja päätimme antaa lisää maistiaisia tulevasta. Tarkkaa julkaisupäivämäärää ei ole vielä tiedossa, mutta asiaan palataan alkuvuodesta.



Pahaa verta -elokuvan uudet nettisivut!


Tervehdys pitkästä aikaa!

Kuukausia kestäneen hiljaisuuden rikkoo tällä kertaa ilmoitusasia, jonka aiheena on tulevan elokuvamme uudet verkkosivut. Käykäähän tutustumassa sivustoon osoitteessa pahaaverta.com. Sivuston suunnittelun on hoitanut TM-Films.netinkin kuntoon laittanut Mikko Mänttäri.

Mitä itse elokuvalle kuuluu? Ihan mukavasti etenee. Kesäkuussa kuvauspäiviä on ollut verrattaen vähän johtuen tiimin muista kiireistä, mutta heti heinäkuun ensimmäisenä kamerat rullaavat jälleen!



Cardiantin uusi musiikkivideo – nyt ulkona!


Hämeenlinnalainen Cardiant-yhtye osallistui vuoden 2011 Euroviisukilpailuun kappaleella “Rapture in Time“. Biisin taival on ollut melkoinen sankaritarina lähtien YLE:n avoimesta kilpailusta ja päätyen Suomen euroviisufinaaliin! Finaali järjestetään Turussa 12.2. ja se välitetään TV2:n toimesta alkaen klo 20.00.

TM-Films tuotti kappaleelle musiikkivideon, jonka voi tsekata alta!



Hyvää joulua ja elokuvallista uutta vuotta 2011!


Juhlistaaksemme tekeillä olevan elokuvamme “Pahaa verta” ensimmäistä traileria päätimme julkaista vuonna 2009 valmistuneen elokuvamme “Uuteen kesään” kokonaisuudessaan kaikille halukkaille katsojille! Uuteen kesään sai kutsuvierasensi-iltansa kesällä 2009 Hämeenlinnan BioRexissä, mitä seurasi syksyn jatkuneet tilausnäytökset koululaisryhmille. Keväällä 2010 elokuvaa esitettiin BioRexissä kahden näytöksen verran.

Uuteen kesään (TM-Films, 2009)



Miikan ja Tomin haastattelu Misty Fridayn podcastissa


Miika Hakalan ja Tomi Pietilän haastattelu on nyt kuunneltavissa Misty Friday Filmsin Sumua perjantaina -podcastissa. 53 minuuttisessa haastattelussa käydään läpi TM-Filmsin aiemmat, nykyiset ja tulevat jutut, sekä opitaan mikä on pihkatappielokuva.



The Orkestran uusi musiikkivideo!


Kolmas musavideomme The Orkestra -yhtyeelle on saatu valmiiksi ja nähtäville! Harri Kailannon ja Konsta Hannosen tähdittämä “Cold Day In Hell” on viimeinen julkaisumme hetkeen. Nyt on aika keskittyä uuden elokuvan tekemiseen, jonka tuotannon edistymisestä tullaan raportoimaan tässä vuoden mittaan. Elokuvan on tarkoitus valmistua syksyksi 2011. Sitä odotellessa voi kuunnella ja katsella The Orkestran menoa!



Cardiantin musavideo julkaistu!


Cardiant -yhtyeen kotisivu